Laiskuuttani en oo jaksanut tänne pitkään aikaan mitään kirjoitella. Parempi myöhään kun ei milloinkaan, eihän tosta suomilomastakaan oo kun kohta vasta kuukausi. :D Lähdin tosiaan 18 joulukuuta kohti kotia ja palasin tänne Saksaan 29 päivä. Melkeinpä kaikki suomalaiset aupairit ketä tunnen lähti täältä Saksasta jouluksi kotiin ja meille kaikille loma tuli todella tarpeeseen. Lomaan laskettiin päiviä ja sitä odotettiin kuin kuuta nousevaa, mutta pakko myöntää että kun host-äiti ja pojat saattoivat mut juna-asemalle niin itkuunhan mää purskahdin. Sain paremman mielen kuitenkin kun ajattelin että tuun tänne vielä takaisinkin eikä ne olleet mitkään hyvästit. :)
Menin Düsseldorfin lentokentälle jo 3 tuntia ennen lentoa, koska halusin säästyä kiireeltä ja ylimääräiseltä panikoinnilta. Kentällä muhun iski yhtäkkiä joku aivan älytön onnellisuus-kohtaus, kävelin pitkin käytäviä ja hymy korvissa itkin menemään. Siinä vaiheessa varmaan tajusin että oon oikeesti menossa Suomeen ja näen kaikkia mun rakkaita ketä olin kovasti ehtinyt jo ikävöimään. Samanaikaisesti tajusin myös kuinka kiitollinen oikeesti oon siitä että mulla ylipäätänsä on tällänen mahdollisuus mun elämässä.
Helsinki-Oulu lennolla aloin olla jo todella väsynyt, mutta kummasti unohtui kaikenmaailman väsymykset kun kone laskeutui. Mulla jotenkin jännitti tulla Suomeen. Jännityksen ja innostuksen sekavissa fiiliksissä odotin mun laukkua ruumasta. En osaa kuvailla sitä tunnetta mikä mulla tuli kun näin mun äidin, isän ja siskon odottamassa mua kentällä. Juoksin halaamaan heitä ja vaihteeksi taas itkin. Mulla ei ollut tosiaan mitään hajua kuka mut tulee kentältä hakemaan, mielessäni kuitenkin olin toivonut että koko perhe olisi vastassa ja salaa haaveilin että he olisivat ottaneet myös meidän koiran mukaan. Hyvin vanhemmat tuntee tyttärensä sillä siellä se meidän Siru odotti auton etupenkillä <3. Nyt ainakin huomaatte että aika tunteellinen tyyppi kirjottaa täällä ruudun toisella puolella kun melkein joka toinen lause koskee sitä kuinka itkin jossakin tilanteessa, #itkupilli. :D
Kotona kaikki tuntui tosi pieneltä, aivan kuin olisin ollut nukkekodissa. Mulla ahdisti se että tunsin noin omassa kodissani, mutta onneksi loman loppua kohden tollaset nukkekoti-fibat häipyivät mun mielestä kokonaan. Loman alussa ajattelin että mun pitää olla kokoajan pää kolmantena jalkana menossa jonnekkin että ehdin tehdä kaiken/nähdä kaikkia ketä haluan. Onneksi en kuitenkaan lopulta potenut huonoa omatuntoa siitä että oli päiviä jolloin oltiin koko perhe vaan kotona pyjamissa ja katsottiin äidin kanssa titanicia sekä muita elokuvia jouluherkkuja nautiskellen.
Lomaan kuului tietenkin myös se jouluaatto joka meni meillä aikalailla samalla kaavalla kun aina muinakin vuosina. Kävin myös kampaamossa vähän leikkaamassa ja värjäämässä hiuksia. Lisäksi näin ystäviä ja mummoa muutamaan otteeseen. Juhlittiin meidän tyttöporukalla myös tapsantansseja, oli ihanaa kun kerrankin oli koko jengi kasassa. Käytiin äitin kanssa myös kyläilemässä parissa paikassa, esimerkiksi mun kummipojan perheen luona. Kävin myös moikkaamassa entisiä työkavereita työpaikalla ja kyselemässä heidän kuulumisiaan. Pääsääntöisesti kuitenkin rentouduin, joko ihan pelkästään löhöämällä tai esimerkiksi Sirun kanssa metsässä käveleskellessä. Oli ihanaa päästä nauttimaan oikeasta talvesta edes pieneksi hetkeksi. PS: Kattokaa kuinka sulonen valkonen karvapallo?! Mun ystävä sai ensimmäisen oman koiran ja ehdin onneksi tätä söpöläistä näkemään ennen kuin lähdin takaisin.
Mun loma on aikalailla tiivistettynä yllä olevassa kuvassa.
-Saija
