sunnuntai 13. marraskuuta 2016

BRUSSELS















 Kesän alussa tehtiin Reijan ja hänen poikaystävän kanssa aika extempore reissu Brysseliin. Hurautettiin kaupunkiin tosi nopeesti Düsseldorfista ja päästiin nauttimaan oikeasta kesästä, jota Saksassa ei tohon aikaan ollut vielä näkynyt. Kierreltiin kaupunkia maistellen Belgialaisia oluita,ranskalaisia ja vohveleita. Ainiin se 
belgialainen suklaa, en oo ikinä maistanut mitään niin taivaallista. 

Meidän hotelli Meininger Hotels oli tosi hyvä, suosittelen lämpimästi jos jossakin päin eurooppaa törmäätte näihin hotelleihin. Siellä oli sellanen reppureissaajameininki. Muistan ikuisesti tän reissun myös sen takia, että olin koko kevään/alkukesän painanut niska limassa duunia ylitöitä tehden, joten oma hotellihuone ja se rauha tuli todellakin niiiiin tarpeeseen. Tää reissu oli aivan ehdottomasti yksi vuoden 2016 kohokohdista, ihana kesäinen Bryssel.


Kesähelle + huiput tyypit + uusi kaupunki jota ihastella = täydellistä   

perjantai 6. toukokuuta 2016

LUXEMBOURG
























Siitä onkin jokunen tovi kun oon viimeks tänne mitään kirjotellu.. Kaikki "ylimääräinen" aika on vietetty nenä kiinni pääsykoe matskuissa ja muutenkin on ollut nyt niin paljon stressiä, että oon käyttänyt kaiken aikani hyödyksi.Täällä ollaan taas rustailemassa, tosin mulla on edelleen luettavaa kun on uusia materiaaleja opeteltavaksi (valitettavasti).

Käytiin tyttöjen kans kolme viikkoa sitten viikonloppureissu Luxemburgissa, Marian viimeisen Saksa viikonlopun kunniaksi.  Lähdettiin matkaan aikaisin lauantaina Düsseldorfista ja matkaan meni autolla n. 3 tuntia. Yövyttiin ibis budget hotellissa, joka oli aivan lentokentän vieressä noin 15 minuutin ajomatkan päässä keskustasta. Luxemburg on aika pieni kaupunki ja todettiin reissun jälkeen että kaks kokonaista päivää oli aivan tarpeeksi kyseisen kaupungin koluamiseen. Nähtiin aika hyvin kaikki kaupungin nähtävyydet mm. Casemates (maanalaiset tunnelit), Suurherttuan palatsi ja Amerikkalainen hautausmaa. Kaupunki oli ihan kiva, ei mikään uskomaton mutta ihan kiva kuitenkin kokea. :D Sää oli suurimmaksi osaksi sateinen, mutta sunnuntaina kun oltiin brunssilla aurinko lämmitti ihanasti ja mieli oli aurinkoinen. Reissun yksi kohokohdista oli ehdottomasti tuo aamupala brunssi Chocolate House nimisessä paikassa, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan jos joskus Luxemburgiin päätyy! 

Tossa nyt tosi tiivistetysti meidän reissu viikonloppu. Kuvia löytyy vielä vaikka kuinka, että jos joku haluaa tarkempaa tietoa jostain niin kertokaa ihmeessä. :) 

lauantai 16. huhtikuuta 2016

PARIS DAY 4 & 5














Päivä 4

Meidän viimeiselle kokonaiselle Pariisi päivälle meillä ei oikeastaan ollut sen kummempia suunnitelmia, tuliaiset piti ostaa mutta muuten mentiin ilman päämäärää. Molemmilla meillä oli lähtenyt kynsistä tosi inhottavasti palanen joten päätettiin hyvän tekosyyn kunnialla etsiä jokin kynsistudio. Googlettamalla löysin yhden paikan johon ensin mentiin, mutta he sanoivat että ottavat asiakkaita vain ajanvarauksen kera. Siitä sitten jatkettiin matkaa ja käytiin yhteen studioon varaamassa ajatkin, mutta kun löydettiin viereisestä puljusta halvempi tarjous mentiinkin sinne. :'D Molemmat otettiin ranskalaiset manikyyrit ja hintaa tuli 20 euroa, kynnet ei hyvinä kolmea päivää pitempään säilyneet, mutta ihana hemmotteluhetki oli silti. Ollaan nyt sitten otettu ranskalaiset manikyyrit Ranskassa. ;) 

Koko päivä oli todella sateinen joten vältettiin turhaa ulkona kulkemista. Käytiin ravintolassa syömässä ja kysyin tarjoilijalta mikä olisi jotain tyypillistä ranskalaista ruokaa, yksi vaihtoehdoista oli kananugetit ?! Mentiin ruuan jälkeen vielä leipomoon ranskalaisille leivoksille ja saatiinkin reissun parhainta palvelua kyseisessä leipomossa, ihana nuori nainen palveli meitä englanniksi ja hänestä näki että hän puhui meille tosi mielellään. Mun oli pakko käydä kiittämässä häntä vielä kun lähdettiin ja "palkkioksi" sain hänelle hyvän mielen sekä kasvoille leveän hymyn. :) 

Kävästiin myös muistaakseni yhdessä ainoassa vintage-kaupassa ja käytiin käveleskelemässä Champs Élysées-kadulla. Illalla oli tarkoituksena suunnata vielä katsomaan Pariisin yöelämää, mutta mulla oli aivan tajuton päänsärky ilmeisesti migreeni kohtaus, jonka seurauksena halailin sitten pönttöä. Päätettiin jättää siis bailaukset välistä. Hyvä niin koska aamulla huomattiin ettei oltais saatu meidän ostamaa viinipulloa millään konstilla edes auki (yritettiin kyllä). 

Illalla juuri ennen nukahtamista Alina vielä kysyi että monelta se meidän lento lähtikään. Tarkistin lentolipusta ja huomattiin että oltiin kokoajan kuviteltu lennon lähtevän 3 tuntia aikaisemmin kuin mitä se oikeasti lähti. 


Päivä 5

No saatiin pitkät yöunet ja pakkaaminen jäi tunnetusti viime tippaan. Niin jäi muuten lentokentälle saapuminenkin, valittiin kulkuvälineeksi linja-auto jolla kesti ikuisuus päästä kentälle. Totta kai meidän piti vielä vaihtaa kahdesti bussia että päästiin ylipäätään oikeaan terminaaliin. Meitä oikeastaan nauratti koko tilanne ja mietittiin vaan että kuinka tyhmiä me oikein ollaan, koko reissu meni muuten hyvin mutta lentokentälle ei osata lähtä ajoissa. Kun oltiin perillä oli Check in ilmeisesti juuri sulkeutunut ja jouduttiin tiskillä sitten selvittelemään asiaa. Meitä palvellut nainen tokaisi että meidän paikat on stand by-tilassa, eli meille ei välttämättä ole paikkoja kyseiseltä lennolta. Siinä vaiheessa mun stressitaso nousi ihan pilviin ja saatoin ehkä hieman töykeästi mainita tälle naiselle muutamia sanoja. No loppu hyvin kaikki hyvin, päästiin lennolle vaikka ei saatukkaan viereisiä paikkoja. Lento oli kuitenkin jostain kumman syystä yli tunnin myöhässä ja jouduttiin pyllyä puuduttamaan vielä pitempäänkin kuin oli odotettavissa.. 

Ehjin nahoin selvittiin takaisin Frankfurttiin jossa viihdyin vielä viikonlopunkin yli Alinan seurana. Reissussa ei varastettu mitään ja muutenkin kaikki meni putkeen, pieniä kämmejä lukuunottamatta. Oli ikimuistoinen reissu ja maailman paras juttu on se, että sain jakaa sen mun hyvän ystävän kanssa. On taas yhteisiä muistoja kiikkustuoliin ja tuli taas naurettua niin että vatsalihakset meinas revetä. :'D Pariisista jäi siis todella ihana vaikutelma, enkä pistäisi ollenkaan pahakseni jos joskus uudestaankin kyseiseen kaupunkiin pääsisin. 

torstai 14. huhtikuuta 2016

PARIS DAY 3







 

Kolmas päivä me pyhitettiin lähinnä shoppailulle. Käytiin ensin Galeries Lafayette nimisessä isossa tavaratalossa. Sieltä löytyi vähän liian kalliita vaatteita meidän makuun ja TopShopin puoli olikin ainut mikä meitä "kiinnosti". Tavaratalon katolla oli myös näköalatasanne jossa käytiin ihailemassa maisemia. Jostakin kumman syystä saatiin kyseissä tavaratalossa kulutettua monta tuntia ja melko kiireellä lähdettiinkin syömään sieltä päästyämme, sillä nälkä oli jo karmiva. Mentiin pizzalle lähistöllä sijaitsevaan ravintolaan ja kokki pääsi yllättämään meidät sydämmen muotoisilla pizzoilla. :D Tilattiin jälkiruuatkin. Halusin maistaa jotain mitä en ole koskaan maistanut ja otin listalta Floating Island nimisen jälkiruuan, oli tosi erikoinen jälkkäri, mutta hyvä kuitenkin. Rue de Rivolin aluetta oli suositeltu perus shoppailuun (H&M, Zara & Forever 21 yms) muutamissa meidän lukemissamme blogeissa joten suunnattiin myöhemmin sitten sinne, sieltä taisi melkeinpä kaikki ostoksetkin tarttua mukaan. 





Olin edellisenä iltana kertonut Alinalle, että pari ruotsalaista bloggaria on myös Pariisissa ja ihan ohi mennen tokaisin kuinka siistiä ois nähdä heitä. No siellä me seuraavana päivänä käveltiin pitkin Pariisin katuja kun yhtäkkiä mun sydän hyppäsi kurkkuun ja tarrasin Alinaa kädestä "KATO tossa on ne ruotsalaiset bloggarit!!!!!!". En tosiaan tiedä miten reagoin noin hysteerisesti sillä kun käveltiin eteenpäin hyvä kun ei jalat pettäneet alta ja tärisin vain, niin mikä pikku tyttö olinkaan.. :'D Siinä sitten jonkin aikaa kyselin Alinalta että kehtaanko mennä pyytämään yhteiskuvaa ja lopulta rohkaisujen saattelemana uskaltauduin. Joku teistä saattaa kuvasta jo huomata että kyseessä on siis Janni Deler, hän oli meille todella ystävällinen ja tosta lyhykäisestä hetkestä jäi todella hyvä  mieli, fiilistelinkin kyseistä juttua koko päivän ajan. :D 









Illalla suunnattiin vielä katsomaan riemukaarta. Sateessa jouduttiin  jokunen tovi taas jonottamaan, että päästiin kiipeämään kierreportaita riemukaaren huipulle. Vaikka mulla ei mitään korkeanpaikan kammoa olekkaan tuntui kyllä hieman pelottavalta kun kiivettiin ylöspäin ja erehdyin vilkaisemaan alas. Huipulla kaikki kuitenkin palkittiin, aivan sanoinkuvailematon näky. Vesisade oli ehtinyt loppua ja katujen pinnoista heijastui huikea valomeri, sanattomaksi tollaiset maisemat kyllä vetää ei voi muuta sanoa. Ajoitettiin meidän riemukaari visiitti juuri sopivasti sillä noin 10 minuutin jälkeen alkoi Eiffel-tornin valoshow, joka pidetään iltaisin aina tasatunnein. Valoshowlta odotin jotenkin paljon enemmän, mutta aivan näkemisen arvoinen sekin. Riemukaari ja Montmarte olivat aivan kiistatta reissun parhaimmat nähtävyydet meidän molempien mielestä. :)