SYNTTÄRIJUHLINTAA SAKSASSA

 

  

Oltiin sovittu suomityttöjen kanssa että nähdään lauantaina ja jollain tavalla juhlistetaan mun synttäreitä. Koko päivänä kukaan ei vastannut mun viesteihin meidän ryhmäkeskustelussa ja hiljalleen aloin miettiä pienten "vinkkien" perusteella, että joku koira tohon juttuun kyllä oli haudattuna. Jenni tuli hakemaan mut metropysäkiltä ja ajeltiin heidän kotiinsa. Siellä tytöt oli vastassa ilmapallojen ja ruusukimpun kera. Sain kaulaani kakskymppiskorun ja seinällä oli happy birthday viiri (?). Tytöt oli ostaneet ruuat ja juomat kaikki valmiiksi, oli kakkuja ja itse tehty ihana kortti. Onnenkyyneleethän siinä tuli kun tajusin mitä he oli mulle järjestäneet.

Ajattelin pitkään että mun syntymäpäivä täällä tulis olemaan tosi yksinäinen ja tylsä, mutta olin kyllä niin väärässä kuin vaan ihminen voi olla. En ois ikimaailmassa kuvitellut, että mut ois yllätetty noin ihanalla tavalla. Oon niin kiitollinen siitä, että oon tutustunut näihin tyttöihin täällä ja varmasti voitte kuvitella kuinka sydämellisiä tyyppejä on kyseessä kun tollasen yllätyksenkin järjesti. <3 

Maanantaina oli tosiaan se virallinen "juhlapäivä" ja lauantain jälkeen ajattelin että mulle kelpaa paremmin kuin hyvin se, että vietän päiväni töitä tehden ilman mitään spesiaalia. Host-perhe pääsi kuitenkin yllättämään kun alakerta oli koristeltu ilmapalloilla ja serpentiineillä. Vanhempi pojista oli maalannut myös aivan ihanan kortin. Iltapäivällä host-äiti tuli kotiin kahden tulppaanikimpun kera ja jo aiemmin hän soitti kysyäkseen oltiinko me syöty vielä välipalaa, ei oltu. Perheen isäkin tuli aiemmin töistä  ja lähdettiin sitten yhdessä kohti "tuntematonta" päämäärää. Mentiin sellaiseen vähän hienompaan kahvilaan syömään kakkua. Illalla sain vielä itse tehdyn linnun, jonka siipiin oli suihkutettu hajuvettä ja laitettu mukaan rahaa uuteen hajuveteen.

Itseäni lainatakseni tässä mun maanantai-iltainen päivitys facebookista, joka tiivistää aikalailla mun ajatukset tästä kaikesta :

Vielä viime viikolla ajattelin että mun syntymäpäivä täällä Saksassa tulee olemaan ihan tavallinen päivä muiden joukossa, olin kuitenkin väärässä. Lauantaina Düsseldorfin Suomitypyt pääsi yllättämään aivan täysin, kun he oli järjestäneet mulle aivan ihanat yllätys synttärit. Tänään vuorostaan host-perhe yllätti monilla pienillä asioilla ja sai mut taas ajattelemaan kuinka kiitollinen oonkaan siitä että oon päätynyt just tähän perheeseen. Perhe jossa jokainen ihminen on täyttä kultaa.

VOIMAA LUONNOSTA

"There is no WI-FI in the forest,

but I promise you will find 

a better connection."

Oon aina rakastanut luontoa, mutta iän myötä myös luonnon merkitys on korostunut mun elämässä. Se kertoo jo aika paljon, että olin onneni kukkuloilla kun löysin täällä Saksassa meidän lähistöltä pienen metsän. Metsä varsinkin on niin terapeuttinen paikka, saa omat ajatukset johonkin ihan muualle ja voi vaan hämmästellä kuinka ihmeellisiä asioita luonnossa tapahtuu.
Saksassa kasvaa tosi korkeita puita, mitkä on ainakin mun mielestä aivan ihania! Tulee sellainen pieni ihminen suuressa maailmassa-olo, kun seikkailee tuolla metsiköissä. Vielä parempaa tästä kaikesta tekisi se, jos pystyisi kömyämään tuolla luonnossa oman koiran kanssa.

Aurinkoiset kuvat oon ottanut 10.1 ja "talvi" kuvat 17-19.1. Täällä oli viikko sitten vielä +10 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Host-papa mainitsikin että lämpötilaero Suomen ja Saksan välillä on 30 astetta, aika hurjaa. En oo koskaan ajatellut että Saksa olisi mikään eksoottinen paikka tai että ilmastossa olisi huikeita eroja Suomen välillä, mutta täällä ei onneksi oo ollut niitä hurjia pakkasia mitä Suomessa tälläkin hetkellä (?) on. Toissapäivänä taisi olla kylmin päivä täällä kun oli -9 astetta pakkasta. Aurinko on onneksi kuitenkin paistanut myös kylmempinä päivinä ja voi vitsi kuinka paljon energiaa tosta mollukasta voikaan saada. 

-Saija

LOMA SUOMESSA

Laiskuuttani en oo jaksanut tänne pitkään aikaan mitään kirjoitella. Parempi myöhään kun ei milloinkaan, eihän tosta suomilomastakaan oo kun kohta vasta kuukausi. :D Lähdin tosiaan 18 joulukuuta kohti kotia ja palasin tänne Saksaan 29 päivä. Melkeinpä kaikki suomalaiset aupairit ketä tunnen lähti täältä Saksasta jouluksi kotiin ja meille kaikille loma tuli todella tarpeeseen. Lomaan laskettiin päiviä ja sitä odotettiin kuin kuuta nousevaa, mutta pakko myöntää että kun host-äiti ja pojat saattoivat mut juna-asemalle niin itkuunhan mää purskahdin. Sain paremman mielen kuitenkin kun ajattelin että tuun tänne vielä takaisinkin eikä ne olleet mitkään hyvästit. :) 

Menin Düsseldorfin lentokentälle jo 3 tuntia ennen lentoa, koska halusin säästyä kiireeltä ja ylimääräiseltä panikoinnilta. Kentällä muhun iski yhtäkkiä joku aivan älytön onnellisuus-kohtaus, kävelin pitkin käytäviä ja hymy korvissa itkin menemään. Siinä vaiheessa varmaan tajusin että oon oikeesti menossa Suomeen ja näen kaikkia mun rakkaita ketä olin kovasti ehtinyt jo ikävöimään. Samanaikaisesti tajusin myös kuinka kiitollinen oikeesti oon siitä että mulla ylipäätänsä on tällänen mahdollisuus mun elämässä.

Helsinki-Oulu lennolla aloin olla jo todella väsynyt, mutta kummasti unohtui kaikenmaailman väsymykset kun kone laskeutui. Mulla jotenkin jännitti tulla Suomeen. Jännityksen ja innostuksen sekavissa fiiliksissä odotin mun laukkua ruumasta. En osaa kuvailla sitä tunnetta mikä mulla tuli kun näin mun äidin, isän ja siskon odottamassa mua kentällä. Juoksin halaamaan heitä ja vaihteeksi taas itkin. Mulla ei ollut tosiaan mitään hajua kuka mut tulee kentältä hakemaan, mielessäni kuitenkin olin toivonut että koko perhe olisi vastassa ja salaa haaveilin että he olisivat ottaneet myös meidän koiran mukaan. Hyvin vanhemmat tuntee tyttärensä sillä siellä se meidän Siru odotti auton etupenkillä <3. Nyt ainakin huomaatte että aika tunteellinen tyyppi kirjottaa täällä ruudun toisella puolella kun melkein joka toinen lause koskee sitä kuinka itkin jossakin tilanteessa, #itkupilli. :D

Kotona kaikki tuntui tosi pieneltä, aivan kuin olisin ollut nukkekodissa. Mulla ahdisti se että tunsin noin omassa kodissani, mutta onneksi loman loppua kohden tollaset nukkekoti-fibat häipyivät mun mielestä kokonaan. Loman alussa ajattelin että mun pitää olla kokoajan pää kolmantena jalkana menossa jonnekkin että ehdin tehdä kaiken/nähdä kaikkia ketä haluan. Onneksi en kuitenkaan lopulta potenut huonoa omatuntoa siitä että oli päiviä jolloin oltiin koko perhe vaan kotona pyjamissa ja katsottiin äidin kanssa titanicia sekä muita elokuvia jouluherkkuja nautiskellen.

Lomaan kuului tietenkin myös se jouluaatto joka meni meillä aikalailla samalla kaavalla kun aina muinakin vuosina. Kävin myös kampaamossa vähän leikkaamassa ja värjäämässä hiuksia. Lisäksi näin ystäviä ja mummoa muutamaan otteeseen. Juhlittiin meidän tyttöporukalla myös tapsantansseja, oli ihanaa kun kerrankin oli koko jengi kasassa. Käytiin äitin kanssa myös kyläilemässä parissa paikassa, esimerkiksi mun kummipojan perheen luona. Kävin myös moikkaamassa entisiä työkavereita työpaikalla ja kyselemässä heidän kuulumisiaan. Pääsääntöisesti kuitenkin rentouduin, joko ihan pelkästään löhöämällä tai esimerkiksi Sirun kanssa metsässä käveleskellessä. Oli ihanaa päästä nauttimaan oikeasta talvesta edes pieneksi hetkeksi. PS: Kattokaa kuinka sulonen valkonen karvapallo?! Mun ystävä sai ensimmäisen oman koiran ja ehdin onneksi tätä söpöläistä näkemään ennen kuin lähdin takaisin.

Lomaan mahtui myös pari ikävää juttua, mutta muuten kokonaisuudessaan ihan onnistunut reissu oli. Lähteminen on aina hankalaa ja tälläkin kerralla se tuntui tosi haikealta. Melko nopeasti pääsin kuitenkin takaisin normaaliin "arkeen" taas kiinni ja olihan tänne ihana palata. Mun ajatusmaailma on alkanut hiljalleen muuttua tän ulkomailla asumisen ja muun suhteen, ehkä kerron siitä lisää joskus myöhemmin. Koti-ikävää en oo vielä ehtinyt potemaan, mutta kuvat on aina semmonen "heikko" kohta, nytkin tulee kamala ikävä Sirua. Tää lomapostaus olikin aika koira painotteinen ja mun pitää varmaan keksiä jokin muu ilme kuviin entä ainainen hammashymy, tulee varmaan muillakin kuin mulla jo korvista ulos. :D

Mun loma on aikalailla tiivistettynä yllä olevassa kuvassa.

-Saija

EI HASSUMPAA x 11

Joskus on päiviä kun tuntuu että kaikki menee päin mäntyä..Silloin on hankala ajatella niitä elämän pieniä iloja joita meidän jokaisen arjessa varmasti on, toisilla enemmän toisilla vähemmän. Itse huomaan murehtivani aivan liikaa pieniäkin asioita ja saatan keskittyä tulevaisuuteen enemmän kuin siihen nykyhetkeen. Päätin nyt  kirjoittaa kymmenen asiaa, niin arjesta kuin sen ulkopuoleltakin, mitkä ovat olleet kivoja tai mistä on tullut hyvä mieli. Otsikosta mulla tulee muuten mieleen se yksi Risto Räppääjän biisi. Mulla on ajanjaksoja kun laulan Ei hassumpaa biisiä itsekseen päässäni vaikka en oikeasti tiedä koko biisistä muuta kuin yhden lauseen (enkä ole edes katsonut niitä elokuvia). :D Nyt kuitenkin mennään niihin juttuihin jotka eivät ole olleet hassumpia : 

☺  Talon pikkumiehellä on tullut uusi ihana tapa. Hän haluaa ottaa multa silmälasit pois päästä jonka jälkeen painaa omat kasvonsa vasten mun kasvojani ja usein vielä tuhisee oikein söpösti. Lisäksi se kun tämä pienimies nukahtaa syliini tai herää päikkäreiltään ja ensimmäisenä silmät avattuaan hymyilee leveästi. Puhumattakaan hänen tanssimisestaan ja ylipäätänsä siitä kuinka ihanaa on nähdä miten pieni lapsi kasvaa ja kehittyy. :) 

☺  Yllätykset !!! Rakastan tehdä yllätyksiä tai ylipäätään jotain pieniä kivoja juttuja arjessa. Alkuviikosta esimerkiksi siivosin keittiön ja valmistelin iltapalapöytää valmiiksi parikin kertaa (vaikka mulla olikin pitkä työpäivä), kukaan ei siitä erikseen mitään sanonut mutta varmasti se oli kiva "ylläri" myös perheelle. JA postissa saapui myös ihana yllätys : kotiväeltä tuli meille kaikille tänne omat joulukortit. Itkuhan siinä taas tuli..Jotenkin meen aina ihan tunteelliseks tollasissa tilanteissa kun joku muistuttaa mua mun läheisistä tai kodista jollain tavalla.

☺ Pakko laittaa tähän ainakin yks juttu mikä on tapahtunut jo syyskuussa. Pidettiin poikien kanssa "piknik" tossa takapihalla = levitin viltin nurmikolle ja syötiin jotain keksejä yms. Mun pinna tais muistaakseni sinä päivänä olla aika kireällä ja ajattelin että raikas ulkoilma piristäisi varmasti mieltä. Aurinko paistoi ja meidän ympärillä lenteli useampi perhonen. Pojat nauroivat iloisesti ja perhoset laskeutuivat vuorotellen molempien poikien päähän. Olin ollut täällä tolloin vasta alle kuukauden, mutta kyseinen hetki oli jotenkin tosi kaunis ja mietin vaan mielessä että "ei se elämä ole hassumpaa täälläkään".

☺ Nyt kun vanhoista jutuista pääsin kirjoittamaan niin kerta kiellon päälle. Näin täällä tosiaan pienimmäisen pojan ensiaskeleet ja kuten taisin mainitakkin niin oli kyllä unohtumaton hetki. Sen lisäksi että hän otti ensiaskeleet sanoi hän myös ensimmäiset sanansa. Ette muuten ikinä arvaa mikä se ensimmäinen sana oli? 
-"Saija". Host-vanhempien kanssa naurettiin että en ollut ehtinyt olla täällä kuin pari viikkoa ja hän ensimmäisenä sananaan sanoi sitten mun nimen eikä esimerkiksi äitiä tai papaa. :D Nykyään hänen sanavarastoonsa kuuluu lisäksi vielä : kukka,kakka ja tätä.

☺  Vanhempi pojista on aivan hullaantunut Yakari lastenohjelmaan. Ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla hän haluaa leikkiä Yakaria. Näkisittepä kun tämä Yakari tulee telkkarista, pienen pojan silmät kirkastuu samantien ja kasvoille nousee leveä hymy. :D Sama tapahtuu myös silloin kun hänen kanssaan leikkii innokkaasti. Toinen tykkää niin kovasti kun leikeissä kommunikoidaan myös hänen kanssaan, eikä ole paljoa itseltäni vaadittu että heittäydyn leikkeihin ja keskityn leikkitilanteisiin kunnolla.

☺  Some-aikani on vähentynyt. Edelleenkin vietän kyllä puhelimen äärellä aivan liikaa aikaa ja täällä varsinkin "vapaa-ajalla" tulee melkeinpä pelkästään vain selailtua somea. Päivisin kuitenkin aika kuluu aivan muuhun eli poikien hoitamiseen ja heidän kanssaan leikkimiseen + ruuan laittoon sekä kotitöihin.
Usein puhelin on teillä tuntemattomilla ja sitten illalla selaan läpi päivän "tapahtumat" ja se joskus verottaa ajastani useita tuntejakin. Hyvä puoli on kuitenkin se että päivisin olen suurimmaksi osaksi irti puhelimestani. Kirjoitan ihan niinkuin olisin pahimman luokan some-addikti mutta en kai nyt sentään, kuitenkin jonkunlaista riippuvuutta mullakin on sen voin myöntää. 

☺ Täällä paistoi alkuviikosta useamman päivän aurinko! Muistaakseni maanantaina sekä tiistaina taisi olla jopa +15 astetta ja ulkona tuntui ihan keväältä. Vaikka huomaankin kaipaavani lunta näin joulun lähettyvillä niin auringosta saa kyllä niiiin paljon iloa ja energiaa. Lisäksi vielä lintujen laulu ja lämmin ilma niin voilá.

☺  Tein kerrankin jotain hyvissä ajoin etukäteen..Ostin nimittäin joululahjat suurimmaksi osaksi jo lokakuussa, silloin se tuntui typerältä mutta ainakin nyt on ollut vähemmän stressattavaa. Eilen kävin vielä Marian kanssa viime hetken jouluostoksilla Dortmundissa ja nyt mun tarvii enään ostaa vain jotain pikkujuttuja niin voin hyvillä mielin lähtä joulunviettoon. Hyvin suunniteltu on kuitenkin puoliksi tehty, eli ehkä mulla ei ole huolta. ;)

☺ Whatsapp. Whatsapp on kyllä niin kätevä sovellus, varsinkin kun se löytyy lähes kaikilta läheisiltä. Pystyy nopeasti ottamaan toiseen yhteyttä joko tavallisten viestien tai ääniviestien muodossa, eikä ole väliä onko ihmisten välillä pari tuhatta vai kymmenen tuhatta kilometriä niin pystyy tavoittamaan toisensa ihan hetkessä. On helppoa kun aupair kamuilta saa whatsapp-ryhmissä apua jos iskee jokin kiperä tilanne tai vastaava ja pystyy muutenkin antamaan/saamaan vertaistukea. Perheeseen ja suomikamuihin yhteydenpito on helppoa,nopeaa ja ilmaistakin vielä kaikenlisäksi, eikä siihen tarvita muuta kuin toimiva nettiyhteys. Tähän mainittakoon vielä kivana juttuna viikolla käyty skype-puhelu ystävän kanssa,haleja sinne. :)

☺ Tänään jäljellä 5 päivää! Onhan tätä jo odotettukin. Viiden päivän päästä istun lentokoneessa ja määränpäänä on Suomi. Oon odottanut tätä "lomaa" kuin kuuta nousevaa, enemmän kuin mitään reissuja täällä Saksassa. Pääsen rentoutumaan omiin kotimaisemiin ja ennen kaikkea näkemään omia rakkaita läheisiä. Sekä tietenkin viettämään joulua! Joulu on saanut tänä vuonna aivan erilaisen merkityksen kuin aikaisempina vuosina. Perheen sekä läheisten merkitys korostuu tänä jouluna vielä entisestään enkä voisi toivoakkaan mitään enempää, maailman parhain joululahja on se kun pääsen kotiin.

+☺ Tämä nyt ei varsinaisesti liity koko tekstiin yhtään mitenkään, mulla tuli nimittäin tosta alussa mainitsemastani Risto Räppääjä asiasta yks juttu mieleen. Kävin ennen tänne Saksaan lähtöä autokoulun viimeisen vaiheen ja hakiessani niitä "loppupapereita" autokoululta, autokoulun työntekijä sanoi mulle että näytän aivan Risto Räppääjän Nelliltä. Mulla tuli heti mieleen Nelli Nuudelipää ja nauroin sitten että ompa kaunis kohteliaisuus.Hän sanoi että aina kun on lasten kanssa katsonut Risto Räppääjä elokuvaa ja on nähnyt siinä Nellin on hän miettinyt että Saijassa ja Nellissä on selvä yhdennäköisyys. Googlailtiin sitten kuvia tästä näyttelijä Nellistä ja söpö tyttöhän hän oli, aika imartelevaa että näytän 10-vuotta nuoremmalta jo tässä iässä. :D

PS: Host-äiti oli tehnyt tänään ruuaksi hirvipaistia ja jälkkäriksi kaneliomenoita kermavaahdon kera, ei muuten ollut hassumpaa. ;) 

Kuvituksena toimii tänään Hammin joulumarkkinoilta otetut räpsyt.  

-Saija