keskiviikko 23. syyskuuta 2015

RISTIÄISET

Moikka!

Kuten aikaisemmin sanoin niin tossa noin pari viikkoa sitten oli poikien serkun ristiäiset. Oli mielenkiintoista päästä näkemään onko kyseisissä juhlissa mitään eroavaisuuksia Suomen ja Saksan välillä. Ensimmäisenä huomasin sen että kun Suomessa kastetaan lapsi kai noin 2 kuukauden ikäisenä niin täällä sillä iällä ei ole mitään väliä..Tämäkin sankari joka kastettiin oli jo 2,5 vuotias ja kuulin että jopa 4-vuotiaillekkin on pidetty ristiäisiä. Ei lapset kuitenkaan ole ilman nimeä ristiäisiin asti kuten Suomessa vaan nimi on annettu jo hetki syntymän jälkeen,ristiäisissä lapsi kuitenkin vasta liitetään kirkkoon. Tämä kaikki voi olla myös väärää tietoa mutta näin mä tän asian käsitin. :D 


Jumalanpalveluksesta en tajunnut hölkäsenpöläystäkään mutta yritin kuunnella silti parhaani mukaan. Jumalanpalveluksen aikana lausuttiin uskontunnustus ja Isä meidän-rukous jotka mielessäni luin automaattisesti suomeksi.Saksankieliset versiot kuulostivatkin aivan ihmeellisiltä mutta ainakin ymmärsin mistä puhutaan! Jumalanpalvelus ei onneksi kestänyt kauaa ja pääsimme lähtemään kohti "juhlapaikkaa" eli kastetun pojan kotiin. 


Yllätyksenä mulle tuli myös se että täällä ristiäisissä ja muissakin juhlissa on tapana tarjoilla myös lämmin ruoka. Näihinkin bailuihin ruuat oli tilattu hyvissä ajoin pitopalvelulta,löytyi alkuruokia,pääruokia ja salaatteja. Kakkujakin löytyi 5 eri sorttia eikä edes tälläisen sokerihiiren mahaan mahtunut kaikkia makuja,onnekseni saatiin kuitenkin kotiin viemiseksikkin kakkupaloja. ;) Tarjoilut ei loppunut kakkuihin tai lämpimiin ruokiin sillä juhlista löytyi myös popcorn-kone sekä jäätelöallas(tai mikä sen virallinen nimi nyt ikinä onkaan). Jäätelöpallot sai itse käydä pyörittelemässä ja valita omaan tötteröönsä mieluisia makuja. Voin kertoa että en oo IKINÄ syönyt niin hyvää jäätelöä kuin tuolla söin..Kuola valuu kun edes ajatttelen. Jäätelöt oli tilattu jostain maatilalta missä ne oli kokonaan itse valmistettuja ja sen kyllä huomasi,täynnä aitoja makuja ja aaah niin hyvää ettei sanotuksi saa.


 

Alkumaljoiksi joimme lasit kuohuvaa ja osa vieraista nautti olutta sohville röhnöttäen..Suomessa en oo koskaan kuullut että kukaan ristiäisissä tekis mitään tollaista. Meidän "perheellä" oli ehkä liian hieman juhlalliset vaatteet tai sitten muut olivat vain alipukeutuneita. Itse tykkään kuitenkin varsinkin virallisiin juhliin  laittautua hienosti ja ristiäisiä oon aina pitänyt sellaisina "sivistyneinä" juhlina missä ollaan asiallisia ja pukeudutaan sen mukaisesti. Puhuttiin gast-vanhempien kanssa myöhemmin että joillakin vieraista oli aivan ihmeen törkyiset vaatteet ristiäisiin kun lähinnä näytti siltä että he olivat tulleet suoraan jostain supermarketista,mutta tapansa kullakin..Oli myös erikoista että kastetulle annettiin kummilusikoiden sekä kaulakorujen tilalta lahjaksi toinen toistaan hienompia leluja,tuntui siltä kun ois lasten syntymäpäiväkutsuille tullut. 



Luulin että tästä postauksesta ois tullut kamalan mielenkiintoinen tai että albumeista löytyis paljon hyviä kuvia,toisin kuitenkin kävi. Lapsista oon ottanut kuvia vaikka millä mitalla ja heistä löytyykin toinen toistaan suloisempia otoksia mutta en kuitenkaan halua heidän kasvoja täällä paljastaa niin ne jääköön kokonaan julkaisematta. Mitään ihmeellistä ei ollut kerrottavana tai näytettävänä mutta parempi ehkä tämäkin kuin ei mitään!    



PS: Meillä kävi tänään 5-kuukautiset kaksostytöt kyläilemässä heidän perheensä kera ja voin sanoa että he olivat kyllä suloinen näky jäänsinisissä silmissään ja tummissa kutreissaan.


-Saija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti