keskiviikko 16. syyskuuta 2015

ALKUKANKEUS

Hallo!

Oon aivan kokonaan unohtanut kertoa millaisessa perheessä mä täällä Saksassa asustelen,hupsiis.Tosiaan hoidan kahta pientä poikaa,nuorempi poitsu täyttää tällä viikolla 1 ja vanhempi on 3-vuotias.Ensimmäisen viikon aikana lapset totuttelivat minuun ja mä heihin,varsinkin pienemmän kanssa oli alussa todella hankalaa kun hän on tottunut että äiti on aina paikalla.Itkua ja huutoa olen siis saanut kuunnella kertaheitolla oikein kunnolla,onneksi kuitenkin nyt on alkanut jo helpottamaan eikä lapset enään "oireile" niin paljon kuin aikaisemmin.
Lapsille puhun pelkästään Suomea,koska perhe on suomalais-saksalainen eli äiti on suomalainen ja papa saksalainen.Tässä vaiheessa kun ollaan yhdessä vanhempien kanssa asioista keskusteltu niin puhekielenä on toiminut englanti,siksi koska mulla takkuaa jostain syystä tosi pahasti Saksan puhuminen..

Kaikki varmasti tietää että kun Suomen rajojen ulkopuolelle matkustetaan niin kieli on eri ja koska asun täällä "maaseudulla" niin pääsääntöisesti kukaan ei puhu englantia. Kommunikointi ihmisten kanssa tapahtuu siis saksaksi ja tää onkin tuottanut mulle harmaita hiuksia. Totta kai tiesin että kun tuun Saksaan niin puhekielenä on saksa ja sitä ois myös hyvä osata vaikka perhe ei sitä vaatinutkaan. Niin mä osaankin mutta joka kerta kun mulle on tullut joka ystävällinen nainen/mies puhumaan menen ihan lukkoon enkä saa sanaa suustani.. Tiedän että osaan mutta en luota itteeni yhtään näissä kieliasioissa tää kyseinen ongelma on ollut mulla aina ja jos jotain tältä tulevalta vuodelta voisin pyytää toivoisin että uskaltaisin puhua Saksaa rohkeasti ilman pelkoa siitä että puhe ei olisikaan "täydellistä". Tietenkään en varmasti tule oppimaan kieltä niin hyvin kuin esimerkiksi aupairit jotka ovat umpisaksalaisissa perheissä mutta toivon kuitenkin että kielitaito mullakin parantuisi.

Yks tosi ihana eroavaisuus Suomen ja Saksan välillä on se että täällä ihmiset on tosi ystävällisiä,en tiedä onko tilanne tälläinen joka puolella Saksaa mutta täällä ainakin! Ihmiset on toivotelleet mua sydämellisesti tervetulleeksi tänne kaupunkiin ja joka päivä tervehtivät/vaihtavat kuulumisia mun kanssa hymyssä suin (love it). Tietenkin joka puolella on niitä poikkeuksia mutta yleisesti oon pistänyt sen merkille että täällä niitä hapannaamoja on näkynyt paljon vähemmän ja tosi lämpimästi tuntemattomatkin ihmiset ovat ottaneet mut vastaan. 
Sunnuntaina kävimme poikien serkun ristäisissä (kerron lisää myöhemmin)ja sieltä lähtiessä jokainen kävi kättelemässä kaikki vieraat ja sanoi näkemiin sekä lääkärin vastaanotolta lähtiessä ihmiset käyvät odotushuoneessa vielä huikkaamassa heipat muille aikaansa odottaville.Varmasti on muitakin tilanteita missä näin toimitaan mutta edellä mainitut tilanteet on mulla tullut näin lyhyen ajan aikana vastaan.

Ensimmäisen viikon aikana olin todella väsynyt koska kaikki oli niin vierasta sekä uutta ja siihen kului todella paljon energiaa kun yritti keskittyä kaikkeen tehokkaasti.Virallisten asioiden lisäksi oli paljon myös mukavia juttuja;kävimme esimerkiksi vähän tutustumassa paikalliseen keskustaan ja haettiin ikeasta kaikkea kivaa uutta tänne mun huoneeseen. Alkukankeuden jälkeen arki on alkanut paremmin rullaamaan,vaikkakin sain heti tänne tultuani sitkeän flunssapöpön ja olin pari päivää toipilaana "sairaslomalla". Muutaman lepopäivän jälkeen olo on ollut parempi mutta täydessä tehossa en tule todennäköisesti vielä ainakaan viikkoon olemaan,harmi että mulle aina sattuu tulemaan kaikki pöpöt juuri väärään aikaan.

Eka viikko oli hieman erikoinen niin mun fiilisten kuin kylän "tapahtumienkin" osalta. Täällä nimittäin loppui kesä juuri samana päivänä kun saavuin tänne,ai miteniin mun tuuria? Aikaisempina viikkoina täällä nautittiin hellelukemista ja auringon paisteesta mutta mun tultua säät on muuttuneet todella paljon kylmempään,sateisempaan sekä tuulisempaan. Lisäksi täällä meidän talon läheisyydessä oli todella paha tulipalo,tarkkasilmäiset ehkä saattavatkin kuvista huomata että talosta ei jäänyt mitään jäljelle..En ollut koskaan ennen nähnyt mitään vastaavaa ja koko kylä tuntui olevan aivan "shokissa" kun tapahtui jotain noin kamalaa,onneksi kyseinen talo ei kuitenkaan ollut asutettu vaan varasto käytössä. Kerroin ystävilleni ja perheelle tapahtumasta ja sanoin että kyseisenä iltana tapahtumapaikalle meni noin 10 paloautoa,silloin luulin että liioittelin mutta aamun lehdestä saimme lukea että paikalle olikin mennyt 20 paloautoa ja yli 100 palomiestä,ei todellakaan ollut siis mikään pieni palo kyseessä. Lisäksi täällä seudulla on nyt tapahtunut useita samankaltaisia paloja joten toivotaan että kyseessä ei ole tuhopolttaja tai muu vastaava..


Ei elämäni täällä kuitenkaan ole ollut huonojen asioiden täyttämää,päinvastoin olen ollut täällä todella onnellinen. :) Normaaliin elämään kuuluu niin ylämäet kuin ne alamäetkin, vastoinkäymisiä tulee varmasti vastaan vielä useita kertoja. En alun alkaenkaan asennoitunut siihen että tulisin paratiisihotelliin ja 5 tähden hemmotteluhoitoihin vaan elämään sitä tavallista elämää,täällä se vaan on hieman erilaista kuin koti Suomessa.


-Saija

4 kommenttia: