KÄNKKÄRÄNKKÄ

"Olipa kerran pieni pahanoita känkkäränkkä nimeltään..

Kun aamulla täytyis tarhaan lähteä

niin lapsia kiukuttaa

koska känkkäränkkä neuvoo vääriin jalkoihin

kenkiä laittamaan

Känkkäränkkä yllyttää lapset toisten leluja rikkomaan ja iloisesti naputtelee kepillään kun saa lapset tappelemaan..♫"

Välillä ärsyttää niin vietävästi,ai mikä? No sen kun vain tietäis niin vois asialle ehkä jotain tehdäkkin mutta ei. Känkkäränkkä kyläilee täällä poikien luona harva se päivä,saa heidät itkemään,huutamaan,potkimaan ja tekemään paljon muita ei niin mukavia asioita. Sehän on kuitenki aivan ymmärrettävää lapset on lapsia,lapset ei osaa peittää tunteitaan niin hyvin kuin aikuiset,lapset on aitoja. Eihän nämä pienet pirulaiset voi kaikkea vielä tietää,ei esimerkiksi sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Joskus se ilkeä pirulainen pääsee kuitenkin myös meidän isompienkin lasten ajatuksiin.

*Kiukuttaa ja itkettää,mikään ei ole hyvin vaikka oikeasti olisikin. Tuo typerä aupairikin voitais potkia johonkin pellolle kun ei se mitään ikinä ymmärrä,tuossa yrittää lässyttäen lohduttaa vaikka juuri sanoin että olen niin vihainen.* 

Tuntuu että lasten ajatukset voisi aika ajoin olla suunnilleen tätä luokkaa,ei voi tietää mitä siellä pään sisällä liikkuu mutta tolta  se sillointällöin ainakin tuntuu.  

Oon huomannut että lasten kans on hyviä päiviä,on todella hyviä päiviä mutta sitten on myös niitä päiviä jolloin mikään ei tunnu menevän niinkuin on suunniteltu. Arvaamattomuus on se avainsana,et ikinä voi tietää meneekö 200 metrin matkalla päiväkotiin 6 minuuttia vai 20 minuuttia. Et voi tietää onnistuuko vaatteiden pukeminen tai hampaiden peseminen,mitä jos sanotkin juuri ne väärät sanat sopivasti väärään aikaan?

Kaikilla ihmisillä on huonoja päiviä,kuten lapsilla on niitä myös mulla. Silloin tuntuu että on maailman huonoin ihminen jos oma ketutus purkautuu jollakin tapaa lapsiin. Sulla on juuri se aika kuukaudesta ja päiväkodin tädeiltä tulee ikävää palautetta lapsen käyttäytymisestä,hyvä päivä lähtee samantien jyrkkään alamäkeen. Yrität pysyä positiivisena ja miettiä iloisia asioita mutta silti ne pienetkin jutut saa sut raivoin partaalle.

Muutenkin täällä on alkanut ajattelemaan asioita niin eri näkökulmista. Oon esimerkiksi kertonut täällä kaikenlaisia tarinoita mun lapsuudesta sekä havahtunut siihen että siitä ei ole kovinkaan kauaa aikaa kun oon ollut vielä pieni kauhukakara pinnasängyssä. Jotkut asiat mitä pojat tekee ärsyttää todenteolla mutta tarkemmin kun oon ajatellut tajuan että oon tehnyt ihan samoja asioita itsekkin sen ikäisenä. 

Edeltävät kappaleet tästä postauksesta oon kirjottanut suunnilleen pari viikkoa sitten ja huomaan kuinka mun ajatukset on näinkin lyhyessä ajassa muttuneet. Vanhempi pojista oli sairaana muutama viikko sitten joten hän ei voinut mennä päiväkotiin.Ensin ajattelin mielessäni miten tulen selviämään kahden pienen lapsen kanssa pitkiä päiviä ja taisin gast-mamalle mainitakkin että lopputuloksena taitaa olla mun hermoromahdus. Onneksi tajusin kuitenkin viimein mistä se mun "masistelu" johtui : asenteesta. Päätin korjata mun oman asenteen ja kummasti olotila helpottui,en hermostu enään niin pienestä ja olen muutenkin varmasti pojillekkin paljon parempaa seuraa. Oon ihan liikaa jäänyt ajattelemaan kaikkia asioita mitä täällä on tapahtunut esimerkiksi jotain puremis-/potkimiskohtauksia,jään omissa ajatuksissa käsittelemään aivan liian pitkäksi ajaksi.Viime viikolla mietin jo että pitääkö mun vaihtaa perhettä kun vanhemmalla pojista tuli pientä "taantumaa" ja päiväkodista kirjoitettiin tänne kotiin kirjeitä,totta kai heti vainoharhaisena kuvittelin että siellä lukee jotain siitä että aupair ei ole hyväksi lasten kehitykselle tms mutta harhaluulohan se oli ja he kertoivat että tollainen käytös on aivan tavallista ton ikäisillä lapsilla. Tää kaikki on ehkä ollut mullekkin niin uutta kun en oo aiemmin asunut lasten kans samassa taloudessa mutta hiljaa hyvä tulee niinhän sitä sanotaan. Asenteen muutos oli kuitenkin se pointti tässä jutussa ja kaikista känkkäränkän vierailuista,lukuisista huudoista ja itkuista huolimatta voin  rehellisesti sanoa että kyllä noi pojat on vaan niin ihania (hymy nousee pakostakin huulille kun mietin noita pikku veijareita).

Onko kenelläkään muulla entisellä/nykyisellä aupairilla ollut samanlaisia tai vastaavia fiiliksiä? 

-Saija