keskiviikko 25. marraskuuta 2015

YKSINÄISYYS


Pidemmän aikaa oon jo mielessäni pyöritellyt aihetta yksinäisyys ja sitä että kirjottaisinko asiasta tänne vai en. Haluan kuitenkin pitää tämän blogin mahdollisimman aitona ja kertoa myös niistä "huonoista" hetkistä ja asioista. Tietenkin kaikki todella henkilökohtaiset jutut jätän tämän ulkopuolelle mutta ehkä on kiva että täällä on myös jotain muutakin kuin pelkkää ainaista iloitsemista ja ihanaa matkustelua. Vaikka kuinka olen miettinyt miten tästä aiheesta kirjoittaisin en vain keksi sitä niin sanottua oikeaa keinoa joten annan ajatuksen vain virrata ja kirjoitan sitten mitä mieleen juolahtaa. Teksti voi olla siis melko sekavaa..

Aluksi voisin kertoa vähän omaa taustaani yksinäisyyden suhteen ja millaisia tunteita mulla on suomessa ollut. Oon sellanen tyyppi joka viihtyy ihmisten keskellä ja tykkää seurustella niin uusien kuin vanhojenkin tuttavuuksien kanssa. Eli toisin sanottuna olen (tosi) sosiaalinen ihminen enkä voisi kuvitellekkaan itselleni esimerkiksi sellaista ammattia missä en olisi päivittäin kontaktissa muihin ihmisiin. Kuitenkin oon samanaikaisesti myös tyyppi joka silloin tällöin tykkää olla yksin omassa rauhassa,en aina kaipaa ympärilleni hälinää ja nautin hiljaisuudesta sekä rauhasta. 
Yksin oleminenhan ei kuitenkaan tarkoita sitä että olisi yksinäinen,ainakaan mun mielestä. Yksinäisyys on sitä että vaikka sun ympärillä ois sadoittain ihmisiä voit siitä huolimatta tuntea olosi yksinäiseksi. 
Kotonakin mun olo oli joskus syystä tai toisesta yksinäinen,mutta kellä nyt ei olisi?  Välillä täällä tunnen oloni vaan todella yksinäiseksi ihan pienienkin asioiden takia. 




Yksi syy on kielimuuri,se että mun elämä on todella "rajoittunutta" tän talon ulkopuolella enkä voi olla oma itseni. Tulee mieleen yksi esimerkki tähän kieliasiaan liittyen; kävin tossa pari viikkoa sitten yksin postissa ja mun oli tarkoitus lähettää suomeen isänpäiväpaketti. Kysyin postissa onko heillä pakettia mihin nämä tavarat voisi laittaa (seinillä oli jos jonkinmoista pakettia ja kirjekuorta),myyjä huomasi että en osaa kieltä ja vastaukseksi sain että mun täytyy se hankkia jostain muualta.. Pitkän päivän jälkeen väsyneenä kävelin lähellä olevaan kauppaan ostin ison kirjekuoren,kynän sekä teippiä ja kävelin takaisin autoon missä itku kurkussa pakkasin tavarat kuoreen. Väsymyksellä oli tässä(kin) tapauksessa iso vaikutus mutta oli vaan niin hyväksi käytetty olo sillä hetkellä ja kun kerroin host-mamalle tapahtuneesta hän sanoi ettei työntekijät ole koskaan aiemmin noin tehneet,eivätkä he niin saisi tehdäkkään. Jos näin olisi käynyt suomessa ois tämä tyttö laittanut vastaan ja aikalailla,täälläkin oisin voinut niin tehdä mutta kappas kun en osaakkaan. Moni varmasti miettii miksen tee tälle kieliasialle jotain mutta se on melko hankalaa kun se ns.este puhumiseen on oman pään sisällä. Todennäköisesti yksi harvoista keinoista miten sitä lukkoa sieltä pään sisältä saa edes vähän avattua on se kielikurssi,maybe someday..

Ennen tänne lähtemistä muistan kuinka tosi monen kaverin kanssa sovittiin että skypetetään ja pidetään yhteyttä usein,miten kävikään? :D Aika karua huomata kuinka jotkut puolitutut kyselee kuulumisia enemmän kuin ne kaverit joiden kanssa olen viettänyt enemmän aikaa. Mitä enemmän totakin asiaa miettii niin sitä pahemmaksi se muuttuu ja tuntuu yksinäisemmältä täällä. Otan myös paljon enemmän itseeni täällä sen jos ryhmäkeskusteluissa viestini ignoorataan tai jollain ei ole "aikaa" puhua mun kanssa,vaikka sitähän sattuu kokoajan sattui suomessakin.. Ymmärrän kuitenkin että kaikilla on suomessa oma elämä ja paljon muutakin ajateltavaa kuin se mitä mulle kuuluu. On niin sydäntä lämittävää huomata että on myös niitä tyyppejä ketkä laittaa whatsapissa viestiä ja sanoo että on ajatellut mua,kyselee kuulumisia ja kertoo että odottaa sitä kun nähdään taas <3. Jokainen ystävyys suhde pitää kuitenkin olla molemminpuolinen eikä se toimi niin että vaan suomesta laitetaan mulle viestiä ,tietenkin munkin pitää olla heihin yhteydessä. Onneksi on kuitenkin snapchatin mystoryt ja instagramit että edes sitä kautta pysyy kärryillä mitä toisten elämässä tapahtuu..:Dd Toivottavasti tästä ei tuu sellaista kuvaa että jollain tavalla syyllistäisin ihmisiä se ei nimittäin oo tarkotus,ei todellakaan yritän vaan jotenkin nyt saada omia ajatuksia kerrottua tähän.



Mulla saattaa tulla yksinäinen olo esimerkiksi päiväkotireissuilla sillä siellä kaikilla on niin omat kuvionsa,vanhemmat tuntevat toisensa ja juttelevat keskenään. Olen niin ulkopuolella kaikesta ja vielä yhtenä esimerkkinä voisin sanoa kaikenlaiset juhlat (saksalaisten kesken) siellä puheen sorinan keskellä istuu yksi outolintu,Saija,joka ei ymmärrä mitään mistä puhutaan ja olen kuin omassa kuplassani. Se on tosi rankkaa henkisesti eikä mulla ollut tollasista tilanteista mitään käsitystä ennen tänne tuloa. Oppii ainakin arvostamaan suomessa kommunikointia vieläkin enemmän. Todennäköisesti mua pidetään lähikaupassa (suomessa siis) ihan hulluna kun kehun jokaista asiaa mikä päähän juolahtaa koska tulen varmasti nauttimaan siitä että mua ymmärretään sanoin mitä tahansa,aksentista puhumattakaan.

Suomessa perheeseemme kuuluu meidän kaikkien oma pieni vauva,nimittäin koiramme Siru. Siru on auttanut mut lukemattoman monta kertaa läpi henkisten vaikeuksien ja ollut mun tukena aina. Täällä perheessä ei ole ollenkaan lemmikkieläimiä mikä on tosi harmi sinänsä,sillä minä ainakin kaipaan eläinten seuraa tai ainakin oman koirani. Tätä asiaa on hankala selittää ihmisille ketkä eivät ole koskaan omistaneet mitään lemmikkiä ja heille tälläiset asiat saattaa kuulostaa tosi omituiseltakin mutta uskon että kaikki he keillä on tai on joskus ollut lemmikki tietävät mistä puhun. Se side sekä rakkaus mikä ihmisen ja eläimen välille voi tulla on jotain ihan uskomatonta. Täällä kun on kaukana kotoa niin tajuaa vielä paremmin sen että Siru on maailman paras ystävä. En malta odottaa että pääsen taas paijaamaan tuota pientä karvapalloa <3.



Onnekseni en kuitenkaan tunne yksinäisyyttä jokainen tunti tai edes jokainen päivä. Tulee sellaisia aaltoja ja joskus tuntuu että niiden aaltojen alle meinaa hukkua,mutta toistaiseksi ainakin on selvitty. Sama homma on ikävän kanssa,en tunne sitä joka hetki mutta silloin tällöin se iskee oikein kunnolla. Maailmassa on kuitenkin niin paljon yksinäisiä ihmisiä että mun valitukset on pientä heidän elämäänsä verrattuna. Olen huomannut myös sen että pienilläkin teoilla tai sanoilla on iso vaikutus omaan mielialaani,päiväni piristys saattaa olla viesti ystävältä,poikien nauraminen tai se kun  päiväkodista lähtiessä tuntematon äiti/isä avaa meille oven ja kiittäessäni sanoo vain että "mielelläni".On myös onni että olen tutustunut täälläkin uusiin ihmisiin ja viikonloppuisin mulla on mahdollisuuksia aina treffailla heidän kanssaan,arki onkin sitten asia erikseen. Tässä vajaan kolmen kuukauden aikana olen käynyt läpi tunteita ääripäästä toiseen ja sen voin jo tässä vaiheessa sanoa että mitään vastaavaa en ole henkisellä tasolla koskaan aiemmin kokenut. 


-Saija

3 kommenttia:

  1. Niin tutunkuuloista tekstiä. Luulen, että jokainen aupair ainakin jollain tasolla kokee tätä yksinäisyyden tunnetta. Mäkin tykkään olla välillä omassa rauhassani, mutta sitten on just niitä hetkiä, kun haluaisin puhua ihmisten kanssa, mutta kielimuuri tulee väliin. Tsemppii! Toi postijuttu kuulostaa kamalalta, oon aika varma et mä olisin itkien tollasen jälkeen lähtenyt postista ulos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin..Joo ei se kyllä yhtään kivalta tuntunu ja nyt yritän välttää postiin menemistä viimiseen asti,ainakaan samaan paikkaan en enään halua :D Kiitos tsempeistä ja samoin tsemppiä sinne vaikeisiin hetkiin! :)

      Poista